Ohjattu vauvauinti - ensimmäiset uintikerrat
Vauvauinnissa lapsi ei opi itsenäisesti "uimaan", vaan vanhempien
valvonnassa ja avustamana leikkimään vedessä ja sukeltamaan. Sukellusten
harjoittelussa hyödynnetään yleensä sukellusrefleksiä, joka on suojareaktio
lapsen pään joutuessa veden alle. Sukellusrefleksi estää veden pääsyn lapsen
hengitysteihin, ja tätä hyödyntäen lapsi saadaan oppimaan aktiivisen
hengityksen pidättämisen veteen joutuessaan jo ennen refleksin normaalia
häviämistä. Sukellusten määrä ja kesto rajoitetaan vauvan iän mukaan ja niitä
valvotaan ohjaajan toimesta. Tällä tavalla vältetään liika veden juominen ja
lapsen ylirasittuminen.
Toiminta tapahtuu lapsen ehdoilla, mikä on hyvin tärkeää, kun tavoitteena on
kehittää lapsesta veden ystävä.
Ensimmäisten uintikertojen aikana harjoitellaan eri otteita ja sitä, kuinka lasta kannatellaan kevyesti mahdollisimman pienellä tuella ja niin syvällä vedessä kuin mahdollista. Pysty- , selkä- ja vatsa-asentoja vaihdellaan jatkuvasti keksien samalla erilaisia leikkejä ja liikkuen eri puolilla allasta. Kun vauva on tottunut perusotteisiin, voi häntä käsitellä jo vähän reippaammin ja lisätä vauhtia leikkeihin. Uinti on lapselle kuitenkin kovaa työtä ja aina välillä on pysähdyttävä lepäämään. Jokainen uintikerta tulisi päättää lapselle mieluisaan kokemukseen. (vinkit ja ohjeet suh.fi-sivustolta).
Ensimmäisten uintikertojen aikana harjoitellaan eri otteita ja sitä, kuinka lasta kannatellaan kevyesti mahdollisimman pienellä tuella ja niin syvällä vedessä kuin mahdollista. Pysty- ,selkä- ja vatsa-asentoja vaihdellaan jatkuvasti keksien samalla erilaisia leikkejä ja liikkuen eri puolilla allasta. Kun vauva on tottunut perusotteisiin, voi häntä käsitellä jo vähän reippaammin ja lisätä vauhtia leikkeihin. Uinti on lapselle kuitenkin kovaa työtä ja aina välillä on pysähdyttävä lepäämään.
Milloin ei saa tulla uimaan? Vauvauintiin tullaan vain terveenä, uimaan ei sa tulla flunssassa, korvatulehduksessa tai muissa infektiossa. Korvatulehdus on usein hankala lapselle ja voi aiheuttaa korvatulehdusten kierteen, vesi ei aiheuta korvatulehdusta vaan bakteeri, siksi myös nuhaisena ei kannata tulla uimaan, vaikka lapsi olisi muutoin terve.